sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Syyskuu

Tänään ei paista aurinko! Ei ihmekään, kun tietää mikä huomenna on edessä. Normaalisti olisin töissä kahdeksasta yhteen, mutta huomenna pitääkin olla puoli viiteen asti töissä. Normaalisti tulisin töistä kotiin, mutta haenkin matkalla Ipanan tarhasta! Ja vaikka vielä pari viikkoa sitten mietin tätä ihan hyvissä mielin, nyt sitten kuitenkin jonkunlainen muutosvastarinta painaa mieltä.

Tämän viikon aikataulu on, että Ipana on tarhassa maanantaina ja keskiviikkona 3.5 tuntia ja perjantaina 8.5 tuntia. Loput ajasta kotona joko daddyn tai minun kanssa. Ei siis ihan niin kamala kun joskus jossain vaiheessa pelkäsin. Toivomme, että noita 3.5 tunnin päiviä olisi tuhat kertaa enemmän kun 8.5 tunnin päiviä - niinkun pitäisikin olla. Harmi, että niitä pitää nyt olla yksi heti ekalla viikolla!

Jätettiin Ipana harjoitusmielessä tarhaan tunniksi ja mokomakin oli nauttinut olostaan eikä edes hätkähtänyt kun tultiin se hakemaan sieltä pois - niinkun että hetkinen missäs te olitte ja mikäs tää homma nyt on olevinaan? Ei, Ei mitään sinne päinkään! Tais se sieltä leikkiensä keskeltä hihkasta "hey daddy, hi mummy!" ja sitten tulla näyttämään jotain hienoa lelua. Henkilökunta kehui kuinka nätisti se oli leikkinyt ja että eihän tässä sitten muita tutustumiskertoja tarvitakaan. Mun teki mieli heittäytyä lattialle ja potkasta kunnon raivarit, että mutta mitens sitten minä?! Kaipa tähänkin tottuu kun siitä alkaa tulla enemmän rutiinia.

Nyt on muuten Vanhempikin löytänyt tavaroilleen paikat, joten asumisjärjestelyt on nyt vihdoin kaikki valmiina. Nuorempi sai heti lisää rohkeutta ja tuntuu, että sekin nyt uskaltaa olla vapaammin, kun ei ole tavallaan yksin meidän (mun, T:n ja Ipanan) kanssa.

Eilen käytiin koko porukka, miinus T (koska sillä oli töitä), plus T:n veli ja sen vaimo (joka kertoi juuri olevansa raskaana! Iik!) Weymouthin Sea Lifessa! Se on meiltä noin tunnin ajomatkan päästä. Päivä oli Sea Lifen suhteen varsin onnistunut - sen jälkeen sitten vaan lähdettiin etsimään ruokapaikkaa, kävellen, ja sitä kävelyä sitten riittikin...



Sea Lifesta varmaan parasta teki se, että luulin sen olevan huomattavasti pienempi paikka, mutta sieltä löytykin ihan kivasti kaikkea nähtävää. Oli pingviinejä, kilpikonnia, saukkoja, hylkeitä ja löydettiin myös Nemo!






Niin ja sitten vielä tämä yks, josta en tiedä mikä kala on kyseessä, mutta vähän semmoselta hmmmm-otsaltahan tuo näyttää...


Ehkä sieltä joku lukija osaa kertoa mistä kaverista on kyse?

2 kommenttia:

  1. Lanko tietää kaiken: Kyseessä on KYHMYPÄINEN PAPUKAIJAKALA eli NAPOLEON FISH.
    Hetki meillä meni asiaa selvittäessä, mutta kyllä me alle vartissa tää selvitettiin, kun löimme viisaat (?) päämme yhteen ;)
    Kuulostaa hauskalta tuo teidän reissunne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se hyvinkin voi olla! Tai sitten se on tämä: http://saltwater.aqua-fish.net/?spotted-unicornfish
      Oli mikä oli, vähän elämäänsä tympääntyneeltä se näytti! ;)

      Äläkä yhtään kyseenalaista teidän viisaita päitä! Mä en edes tiennyt mistä alottaa moisen asian tutkimisen!

      Poista

Kiitos kommentistasi!